keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Finelin Orient-kulho ja saman sarjan (?) kipposet

Mitähän mun päässäni on liikkunut kaikki nämä vuodet? :) Ei varmaan juuri mitään, ennen kuin nyt. Aina vanhemmillani käydessä syön jäätelöt ja jugurtit sinisestä emalikiposta. Salaatin puolestani olen tehnyt luultavasti samaan sarjaan kuuluvaan emalikulhoon. Vasta eilen ymmärsin katsoa astioiden pohjaan, ja tajusin, että astiat ovat Fineliä. Tarkemmin asiaa tutkittuani selvitin, että iso salaattiastia on Orient-sarjaa. Pikkukipot ovat samaa sarjaa tai sitten vain kulhon ulkonäköön sopivia. Hämmentävää kuinka sokea sitä on, kun käyttää astioita, jotka ovat lapsuudesta liiankin tuttuja. Tästä arkipäivän tavara -asiasta kirjoitti myös Kirsikka blogissaan Aamukahvia ja iltateetä sekä arkea ja unelmia niiden välissä.

Pikkukulhot ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, vaikka niitä on pesty koneessa yli 30 vuotta. Isoa kulhoa en koneeseen uskalla laittaa (ainakaan enää), koska pelkään, että kuvio haalistuu. Ihanaa syvää sinistä väriä olen rakastanut aina!

Iso Orient-kulho. Kuvio on Raija Uosikkisen suunnittelema. Emali on kuvassa haalistuneemman näköinen kuin luonnossa.

Pienet jälkiruoka-/jugurttikipot.


6 kommenttia:

  1. Ihania ♥ Mulla on Orient kahvipannut sinisenä ja ruskeana.

    T. Tiina

    VastaaPoista
  2. <3 Ois kyllä kiva ostaa noita Orient-emaleita lisää. Etenkin toi sininen on mun makuun, mutta on ruskeekin tosi hieno!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Kiitti. Noi on sellaset ihanan syvän siniset! Kuvassa vähän hailakammat.

      Poista
  4. Oi, miten kauniit. Kyllä noista kelpaakin nauttia jogurttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo kauniit? Näistä nautittuna jopa tylsä rahka-jugurttiseos maistuu oivalliselta :)

      Poista