lauantai 30. elokuuta 2014

Mökillä sienessä ja siellä kuvattua

Tuli käytyä piiitkästä aikaa sienessä mökillä. Yksi syy sieneen lähtöön oli se, että saimme mukaan oikean sieniasiantuntijan. Itsehän olisin osannut noukkia ainoastaan kantarellit. Nyt löytyi ainakin herkkutatteja ym. Eikä kävelty kuin muutaman sadan metrin säteellä mökistä. Tuli herkulliset sienikastikkeet. Nam! Aina yhtä makoisaa.



Kuvailin parit kivat mökillä silmiini osuneet jutut. Tämän Aarikan purnukan muistan lapsuudestani. Noita purkkeja oli joskus isompikin vihreä-valkoinen - minne lie joutunut? Sopi mukavasti meidän lapsuudenkodin samanväriseen kahvinkeittimeen. Vihreä-valkoisia retro-kahvinkeittimiä ei kuvahaulla löytynyt, mutta heti bongasin aivan ihanan sydänpannun täältä. <3



Ja sitten löytyi tällaiset Aarikan kivat sirottimet. Puiset Aarikan korut ja muut tarvikkeet ovat mieleeni.

Taustalla paistaa Finelin Ritaripannu.

Aikaisemmin kuuluttelin äidilleni mökille yhtä Finelin Kehrä-kuvioista liesisuojaa tai hellansuojusta, ja sellainen löytyikin. Raija Uosikkisen toinen kuviointi Ritari oli toinen vaihtoehto, mutta hankalammin löydettävissä oleva ja kalliimpi. En tiedä, kummasta pidän enemmän, Ritarista vai Kehrästä. Molemmat ovat mieleeni. Kolmas liesisuojasuosikki olisi Finelin Myrna-kuvio. Kivaa syksyistä viikonloppua!




7 kommenttia:

  1. Justiinsa pyörittelin pari viikkoa sitten kirpparilla tuommoista sydänkuvioista kahvinkeittimenkannua. Niitä on muistaakseni ruskeanakin.

    VastaaPoista
  2. Meillä on tänään ollut ihan samat meiningit eli sienestystä ja mökkeilyä. Ihanaa!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä sienisaalis, nyt niitä alkaa taas löytymään kun on satanut.
    Upeita nuo vanhat tavarat, noita purkkejahan oli monen värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Noita Riemuraita-purkkeja on kai lisäksi punavalkosia, keltavalkosia, sinivalkosia ja ruskeavalkosia.

      Poista
  4. Ihanan värikäs sienisato, minä tunnen vaan tatit ja kantarellit, joskus muutama haperokin on sienikoriin eksynyt. Kurkkaas mun ja Katjuskan blogiin, haastetta pukkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai tällaisesta voi kieltäytyä. Tämä olikin ensimmäinen haaste, jonka sain. :)

      Poista