Nuoret naiset Laura Happo ja Emmi Huhtanen ovat perustaneet vaatelainaamon Tampereelle. Lainaamo sijaitsee Itsenäisyydenkadun ja Salhojankadun kulmassa ja on auki parillisten viikkojen torstaina kello 16-19.
Ensimmäisen kerran ihania merkkivaatteita pääsee lainaamaan toukokuun 17., ja silloin liike on auki kello 15-19. On varmaa, että minä menen silloin sinne. Mielestäni idea on mainio ihmiselle, joka haluaaa vaihtelua pukeutumiseensa (kuten minä:). Mukana on mm. Minna Parikan kenkiä ja Ivana Helsingin tuotteita.
Yhdellä kerralla saa lainata kaksi vaatetta. Puolen vuoden lainaoikeuden saa 70 e:lla. Tämähän tarkoittaa, että tällä rahalla saa 24 vaatetta. eli yksi vaate maksaa noin 2,90. Ihanaa! Väkisinkin tulee mieleen, että mitä jos vaikka värjää vaatteen vahingossa pesussa. Vaatteita toki voi myös ostaa itselleen.
Vaatelainaamosta löytyy design- ja vintagevaatteita. Pakko mennä katsastamaan tuo vintagevaatepuoli!
Mukana on mm. näitä merkkejä: MUKAVA, Dead Birds & Lionheart, Ivana Helsinki, Arelalizza, Anne-Mari Pahkala, Minna Parikka, Kuula & Jylhä, Olivia Rouge, Kauemmin, Onnela av Annina, Vilma Riitijoki.
Helsingissä tällainen puoti on toiminut jo jonkin aikaa.
Mitä jos perustaisin tölkki- kuppi- ja kippolainaamon? Olisikohan siinä ideaa. En tiedä. :)
(Tähän juttuun on lainattu materiaalia Moron verkkojutusta. Toki ei suoria lainauksia.)
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Tuttavan kotikirppiksellä Nokian Pinsiössä
Käytiin Nokialla Pinsiössä yhden mukavan tuttavan kotikirppiksellä. Siltä varalta, että eksytte tai lähdette retkelle siihen suuntaan, niin kannattaa poiketa Pinsiössä! Tarjolla on ihania vaatteita mm. 70-luvulta. Aivan mahtavia vaatteita, kenkiä ja mm. hauskoja erikoisia haalareita. Kadun,etten sovittanut yhtä mustaa. :) Kirppiksen pitäjä on Arja Ahonen ja kirpparin osoite on Poikkilinjantie 245. Puhelinnumero on 050 306 3404. Ennen kirpputorille poikkeamista kannattaa soittaa ja varmistaa, että Arja on kotona.
Ostin ihanan 70-luvun takin (merkkiä Finnlene), jota aion käyttää talvella, vaikka kyseessä on enemmän kevät-/syystakki. Lisäksi ostin korvikset ja hiuspannan. Tarkistin netistä, niin tuon merkkisä vaatteita löytyy. Pääasiassa löysin mekkoja hekemalla googlesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)