perjantai 20. syyskuuta 2013

Aarikan korut


Piipahdettiin (siellä meni 2 h) Pirkan kirpputorilla Kangasalla. Siellä oli valtavasti tavaraa ja nettisivujen mukaan 200 myyntipöytää. Etenkin lastenvaatetarjonta oli hyvä. Muutenkin kirpputorilta on saatavissa enemmän vaatetavaraa kuin esineitä. Uuttakin tavaraa on tyrkyllä. Tästä en niin välitä, vaikka innostuinkin ostamaan sukkahousut (!). Lisäksi löytyi koiralle lelu, kengät ja kuvassa näkyvä Aarikan koru.

Tästä saankin oivan aasinsillan kertoa hieman Kaija Aarikasta ja hänen koruistaan.

Kaija Aarikka on korusuunnittelija ja yrittäjä (syntynyt 3.2.1929). Hänet tunnetaan suunnittelemistaan leluista, koruista sekä kodin koriste- ja käyttöesineistä. Aarikka on toiminut Aarikka Oy:n taiteellisena johtajana alkuajoista, vuodesta 1954 lähtien.

Korusuunnittelija syntyi 9-lapsiseen perheeseen kuopuksena. Hänen lapsuutensa oli värikäs ja sitä varjosti sairastettu tuberkuloosi, joka vahingoitti Aarikan vasemman käden. Tämä ei taiteilijaa estänyt opiskelemasta ja luomasta menestyksekästä uraa. Hän kävi keskikoulun, Ester Perheentuvan kutomakoulun ja lopuksi Ateneumin tekstiililinjan.



Aarikan tarina alkoi siitä, kun taiteilija ei löytänyt mekkoonsa sopivia nappeja ja päätti tehdä ne itse puusta. Napeista tuli nopeasti suosittuja ja haluttuja. Yksi merkittävä Aarikan keksinnöistä oli, miten värjätä koivupuusta tehtyjä koruja. Hänen puolisonsa Erkki kehitti taas hiontamenetelmän, jonka avulla puukoruista tuli helppoja käyttää. Pienestä yrityksestä kasvoi kymmeniä ihmisiä työllistävä pk-yritys.

Itsepäisyys on ollut taiteilijaa eteenpäin kantava voima. Kun hän sai idean esineestä, sen valmistus piti laittaa suunnitteluun heti. Hänellä oli myös hyvä vainu, että tavara tulisi menestymään.

Aarikassa on tehty koruja metallista ja puusta. Valikoimaan ovat kuuluneet niin shaalit ja huovat kuten myös naisten- ja miestenvaatteet, lasi- ja hopea-esineet sekä lelut. Aarikan ensimmäinen korunsa oli nimeltä Hilirimpsis, myös muilla koruilla on nimet numerosarjojen sijaan. 1970-luvulla olivat muotia erilaiset helminauhat ja 1980-luvulle tultaessa isot korut.

(Lähteenä käytetty Wikipediaa ja tätä linkkiä.)

Ps. Onnistuin kadottamaan puhelimessa olevan kameran kuvakkeen jonnekin, ja siksi olen ottanut kuvat tällaisella Retrica-sovelluksella, joka jättää nuo tekstit alalaitaan :)

1 kommentti:

  1. Oi, tuo kirppis oli mun lempparikirppis, kun asuttiin Tampereella. Aikaa siellä sai kyllä kulumaan ja ihan hyviä retrolöytöjä tuli tehtyä.

    VastaaPoista