maanantai 20. lokakuuta 2014

Tankki täyteen

Tänää tuli mieleen yksi maailman hauskimmista sarjista, Tankki täyteen. Siinä pääosassa on huoltoaseman henkilökunta, ja jokainen henkilö saa hymyn huulille. Riidoilta ei voida välttyä, kun huonolla paikalla sijaitseva huoltoasema ei pärjää. Tätä sarjaa katsoessa ei voi muuta kuin nauraa. Sarjaa on esitetty 70-80-luvun vaihteessa. Aion kyllä virkistää muistojani ja katsoa sarjan uudestaan mahdollisimman pian. Jatkona ohjelmalle on tehty Reinikainen sarja, joka sekin on katsomisen arvoinen.Ohjelmassa on paljon retrotunnelmaa. Tässä sarjasta tietoa Wikipediasta:

Tankki täyteen oli yksi 1980-luvun katsotuimmista ja uusituimmista suomalaisista television komediasarjoista. Sitä esitettiin ensimmäisen kerran YLE TV2:lla vuosina 19781980. Ensimmäinen tuotantokausi (1978) käsitti kuusi jaksoa ja toinen (1980) viisi jaksoa.
Sarjan keskipiste on Emilia ja Sulo Vilénin (Sylvi Salonen ja Tauno Karvonen) huoltoasema, jossa ei juuri käy asiakkaita, koska uudelta ohikulkutieltä ei enää ole pääsyä huoltamolle. Sulo Vilénin vakiovastaus huoltamon ja monen muunkin hiukan epäonnistuneen ostoksen suhteen on aina "kun sai niin halvalla", tämä on myös vähän tarttunut Sulon poikaan Juhanaan.
Vilénien aikamiespoika Juhana (Ilmari Saarelainen), niin ikään naimaton baariapulainen Ulla (Tuire Salenius), rovasti (Erkki Siltola) ja kantavieras, kyläpoliisi Artturi Reinikainen (Tenho Saurén) kuuluvat sarjan keskeisiin hahmoihin. Konstaapeli Reinikainen oli niin suosittu, että sai myöhemmin oman nimikkosarjansakin Reinikainen. Tämä oli suomalaisen television ensimmäisiä spin-off-sarjoja.
Sarjan käsikirjoittivat Neil Hardwick ja Jussi Tuominen. Sarjan ohjasi Esko Leimu.


Kuva täältä
Kuva Ylen sivulta
Kuva täältä

2 kommenttia:

  1. Mä en muistaakseni pitänyt Tankkitäyteen sarjasta, mutta Reinikaisesta pidin. Mun eräs ystävä hehkutti tankkitäyteen sarjan hienoutta, kuulema ekassa jaksossa kesti noin 10 minuuttia ennenkö joku puhui jotakin, heh.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti lähettävät kummatkin pian uusintana sekä tuon Tankki täyteen että sen Reinikaisen. Mää niin rakastan Sulon elämänasennetta "ostin kun halvalla sain" :D

    VastaaPoista