sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Gattina

Katselin eilen Kuninkaankadun Fidan vaaterekkejä ajatuksella, että "kaikki on kamalan kallista" ja "ei täältä Fidasta ikinä mitään kivoja vaatteita ainakaan halvalla löydy", mutta toisin kävi. Päivittelin tuossa viimeisimmässä Helsingin postauksessakin, että Fidasta en juuri koskaan ole mitään löytänyt. Nyt kuitenkin yöpaitoja hypistellessä huomasin nätin harmaan yömekon, joka jostain syystä näytti maksavankin vain kaksi euroa. Päätin sovittamatta ostaa Gattina-merkkisen yömekon. Jostain syystä musta on viimeisen puolen vuoden aikana kuoriutunut oikea yömekkojen käyttäjä. Aiemmin sai kelvata vain t-paita ja jotkut housut (kun oon sellanen palelija, että nukun housut jalassa:).

Tämä mekon merkki oli sen verran retrohtavan näköinen, että ajattelin vaatteen olevan 70-luvun tuotantoa, mitä se ei sitten kuitenkaan jälkiselvitystyön perusteella ollut.


Kotona rupesin tutkimaan Gattina-merkin alkuperää, ja huomasin, että kyseessä ei olekaan ihan mikä vaan halpistuote, vaan merkkivaate. Lisäksi tein havainnon, että yömekko on 60 % silkkiä, eli kalliin materiaalin lisäksi myös lämmittävää (ja tietenkin myös tietyssä tilanteessa viilentävää) materiaalia. Googlettelin vähän ja Gattinan ostos oli näköjään myös silkkaa säästöä: nettikaupan perusteella arvioin uuden tuotteen maksavan noin 100 euroa! Tuli tunne, että nyt olen saanut kahisevaa lompakkoni pohjalle. :)

Gattinalla näyttää olevan myynnissä ainakin näitä yömekkoja ja sitten bikineitä. Ainakin heidän facebooksivuillaan oli ihanat kukalliset bikinit.

Tässä pari kuvaa yömekosta (huom. kuka halusi mukaan kuvaan):

Tuo ihmismalli on hieman väsähtäneen näköinen, uniaika?


Ja lisätään perään pari samaisen merkin tuotetta:


Kuva täältä. Ja hinta lähemmäs 100 euroa!

Kuva täältä. Ihanaa sydänkuviota!

Mitään arvosteltavaa tästä tuotteesta en löydä, kuin sen, että yömekko kestää vain käsin pesun. Toivottavasti tämä asia pysyy mielessäni... Onko se niin, että silkkivaatteita ei saa pestä kuin käsin? Jostain netin ohjeesta luin, että sen voisi pestä myös koneen hienopesuohjelmalla.

Loppuun muutama sananen Kuninkaankadun Fidasta. Tämä kyseinen Fida on valtavan suuri ja uudistettu muistaakseni viime kesän aikana (?). Kivan tunnelman ovat onnistuneet loihtimaan kauppaan. Ja tavarat on jaoteltu myös hyvin. Samaa ei voi sanoa Tammelan Puistokadun Fidasta. Sinnekin tulisi palkata sisustussuunnittelija, joka ilmeiseti on jossain vaiheessa Kuninkaankadulle palkattu.


7 kommenttia:

  1. Joo, se Tammelan Fida on kauhee. Ylihintasia ovat molemmat. Mahtaako johtua kalliista vuokrista vai vaan ahneudesta. Kävin perjantaina Kuninkaankadulla, en raskinnu ostaa mittään. Oli siellä kaikkee kivaa, mut tiiän että voin löytää niitä muualta halvemmalla.
    Mahtava löytö toi yäpaita!

    VastaaPoista
  2. Hieno löytö ja todellakin tiedän tuon tunteen, kun huomaa "säästäneensä" :) Silkki on varmin pestä käsin, silkille tarkoitetulla pesuaineella mutta itse olen joitain silkkivaatteita pessyt koneessa, matalalla lämpötilalla ja hienopesussa tai villapesussa. Eräs kirppikseltä löytämäni silkki-puuvillainen villatakki on ehkä aavistuksen muuttunut koppuraiseksi pesussa, silkistähän liukenee pesun yhteydessä proteiinia pesuveteen ( näin muistaisin oppineeni! ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti neuvoista Salka! Ai että proteiinia, niinpä tietenkin :)

      Poista
  3. Ihana linssilude tuossa yhdessä kuvassa :). Aika luksusta löysit! Kuninkaankadun Fidasta olen ostanut vaan silloin, kun siellä on "puoleen hintaan -päivät".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tais olla puoleen hintaan päivään viime viikolla, ja sillon tuolla oikeestaan vaan kannattaa käydä. Armas näyttää onneks aina hyvältä kuvissa!

      Poista
  4. Tosi kiva yömekko, vähän luksusta arkeen ja hienoa, että noista hyväntekeväisyyskirpuiltakin joskus tekee edullisia löyöjä.

    VastaaPoista